Etusivu

Käyttäjäkokemuksia

Fantti

Hyvä tietää

Videoita

Tuotetietoa

Blogi

Verkkokauppaan

Blogi


20.05.2010 - Fantti 2009


Yllätin Fantin nukkumasta rennosti vuoden 2009 keväällä, silloisen asumuksensa, pihattokarsinan tarhassa.
Onneksi kännykkäkamera toimi ja sain kuvan!
En vielä ole nähnyt minkään muun hevosen makaavan samalla tavalla, onkohan ominaista vain issikoille? Itse kuvittelen Fantin olevan notkea pystyäkseen tähän koiramaiseen lepotapaan.



13.04.2010 - peruutteluja

Fantti on periaatteessa rauhallinen ja selväpäinen, helposti hallittavissa, mutta... Niitä muttia on tullut meidän yhteisellä monen vuoden taipaleella usein.

Siksi olin tyytyväinen harjoitellessamme tuulisella säällä uudessa paikassa, Fantti pelästyessään pysyi paikalla. Mikä onni, vaikka meillä ei ollut mitään hätää, olimmehan aidan sisäpuolella.

Hevosen mielenkiinnon saaminen ja ylläpitäminen ei aina ole ihan selvä juttu. Monet mielenkiintoisemmat asiat kilpailevat. Meillä yhteydenpito sujuu herkkujen avulla melkein aina. Jos tilanne on kauhean jännittävä, herkkuja on turha tarjota, ei pysty syömään.

Joka päivä ei ole samanlainen into harjoittelemiseen, näin on ihmisen ja hevosen laita. Joskus tulee taukoja, jolloin mietin mitä tehtäisiin. Fantti on saanu tilaisuutensa; kokeilen, jospa peruuttamalla saan palkkion.

Opettaessani Fanttia peruuttamaan en tiennyt askelkuvioita, minulle riitti taaksepäin. Vähitellen uskalsin katsoa jalkojen liikettä, neljä jalkaa siirtyi satunnaisessa järjestyksessä, kun niiden pitäisi mennä ravin tahtiin, ristikkäiset jalat yhtäaikaa.

Näin ollen tehtävänäni oli siitä lähtien tarkkailla jalkojen samanaikaista liikettä ja palkita vain siitä. Olen lepsuillut vuosikausia, tai ainakin ollut tietämätön, mikä kylläkään ei ole mikään puolustus. Fantti on saanut siirrellä jalkojaan taaksen ihan niin kuin on huvittanut ja jalat sattuneet olemaan, issikka kykenee aikamoiseen.

Tänään sain kolme oikeaa peruutusaskelta, vähän olivat laahaavia, mutta oikeita.

1.4.2010 - haavan parantamista

Nelisen viikkoa sitten Fantin vasempaan etujalkaan tuli vamma tarhauksen aikana.
Veri valkoisissa karvoissa osoitti haavan, se näytti puhtaalta verenvuodon jälkeen, joten käytin 10-20 minuuttia PalmMag-laitetta, joka tekee kolmiulotteisen magneettikentän sähköisesti, laitetta käyttämällä nopeutetaan kehon omaa paranemisprosessia.
Fantin tarhakaveri osoittautui Hudiiniksi avaamalla portin, aluksi nostamalla laudat, sitten solmuja avaamalla. Hevoset tietysti iloitsivat juoksentelemalla pihalla ja rupi irtosi haavasta joka kerta, samoin kävi hangessa kahlauksen jälkeen.
Olen hoitanut ainoastaan magneettikentällä jalkaa kerran päivässa ilman desifiointiaineita.
Kuva on otettu 24.3.2010, rupea on vielä keskellä, reunoille alkaa karva kasvaa.
Videoita-sivulla on biaxial PowerMag (PalmMag on aikaisempi versio)video, veterinarians panel part 4:ssa käytetään myos PalmMagia.

(c)Sivutuotanto 2010